Hans Schmidt

2023-09-10 D933 Hans Schmidt
Jo edellisenä iltana oltiin laitettu sukelluskeskuksella omat setit valmiiksi kasaan ja oli tilattu pulloihin kaasut. Itsellä oli teräs 12 litraiset tuplat, joihin laitoin keskuksen 3 kg v-painon wingin ja selkälevyn alle. Mukana oli 56 paunan wingi ja 2 kg terässelkälevy jossa säädettävä ja avattava hihnasto, painotaskut ja argonpullon kiinnitys. Mukaan olin ottanut omat delriiniset mutterit. Tupliin tilasin ekaa sukellusta varten 30% nitroksia mutta aamulla kun tarkistin niin oli 29%. Otin myös koko viikoksi 80 cuft alupullon dekokaasua varten ja siihen olin tilannut 50% mutta aamulla mittasin 49%. Otin veneelle mukaan riittävästi painoa eli 4+4 kg painotaskuihin, joka osoittautui kaikki lopulta tarpeettomaksi. Lopulta parin päivän jälkeen totesin ettei painotaskuja tarvita ja 3 kg v-paino oli täysin riittävästi.
Mukana oli oma kuivapuku, jonka kanssa en käyttänyt irtohuppua ja aluksi en myöskään käsineitä. Käsineeitä aloin käyttämään muutaman päivän jälkeen koska kaikkialla hylyissä oli terävää ja nousuköydessäkin teräviä simpukoita ja koukkuja. Kuivapuvun alla ohut merinovillakerrasto ja ohut fleecekerrasto joilla pärjäsi mainiosti. Vesi oli pohjalla 16 asteista ja pinnalla 26.
Kaikilla sukelluksilla käytin samaa kamerasettiä, jossa oli alumiinikahvaan kiinnitetty Olympus TG-6 kamera, ja siinä kalansilmälisäke ja nämä Ikeliten sukelluskotelossa, joka kestää 60 m vettä. Molemmin puolin Nanight videovalot 2x 4000 lumenia hiilikuituisilla kellukevarsilla kiinni.
Kämpältä lähdettiin klo 8:00 kävelemään ja 8:30 mennessä oli koko porukka keskuksella. Sitten lastattiin setit ja dekokaasupullot peräkärryyn, joka mönkijällä ajettiin laiturille 100 m päähän. Omat kaikki muut kamat laitettiin isoon muovilaatikkoon, joka itse hinattiin kärryillä laiturille. Laiturilla lastattiin vene. Jouduttiin kaikki hommiin että saatiin 12 sukeltajan kaikki setit, dekopullot ja kamalaatikot veneeseen. Sitten vielä lastattiin mukaan 24 kappaletta 15 litran teräspulloja, joista meidän tuplat oli tarkoitus täyttää toiselle sukellukselle.
Tukialuksena meillä oli Petrita, jossa oli katettu takakansi, pieni bryga ja etukajuutta. Aika pitkä etukansi ja brygan päällä aurinkokansi. Aluksessa yksi dieselkone, jolla matkavauhti noin 12 solmua. Takakannella oli penkit molemmilla laidoilla, joiden alle mahtui 6+6 laatikkoa kamoille ja laitaa vasten selkä ja dekopullot. Perällä oli hissi jolla sukeltajat nostettiin vedestä. Lisäksi oli vesivessa.
Oli pilvetön ja tuuleton päivä ja aurinko lämmitti 25 asteen edestä. Aallokkoa ei juuri ollut. Liikkeelle päästiin klo 9:30 ja matka ensimmäiselle kohteelle kesti 2 tuntia. Puoli tuntia ennen alettiin pukemaan ja laittamaan settejä. Ensimmäinen kuuma ryhmä oli vedessä sekunti sen jälkeen kun vene oli saatu poijuun.
Itse sukelsin koko matkan kolmikossa jossa oli itseni lisäksi Mikko ja Kalevi. Kalevilla oli myös D12 setti, mutta pienempi 40 cuft dekopullo. Mikolla sidemount-setti, jossa ilmaa kahdessa 80 cuft alupullossa ja yksi dekopullo. Me ei pidetty niin kovaa kiirettä ja pinnan alle päästiin 11:40.
Etukäteistieto hylystä: ”Hans Schmidt oli siviilikäytössä ollut höyrylaiva, rakennettu 1919 Hollannissa. Törmäsi miinaan 1943 lähellä Pulaa. Uponnut pystyssä pohjalle, joka 40 metrissä. Kansirakenteet noin 30 metrissä. Alus on 112 metriä pitkä. Keulakannesta 10 m osuus ehjä, sitten miinan räjäyttämä romukenttä noin 20 m, siitä taaksepäin ehjä runko perälle asti, mutta komentosilta ja mastot on revitty pois. Potkuri ja peräsin nähtävissä. Keulapäässä pohjalla syvyyspommeja. Hylky trooliverkkojen peitossa ja kannella helposti pöllyävää silttiä. Lastiruumat tyhjiä. Konehuone nähtävissä savupiipun tyhjän aukon takana.”
Me ei saatu mitään briiffausta hylystä, mutta osattiin itsekin päätellä miten siellä kannattaa toimia. Ylipäätään meidän sukeltamista ei sen paremmin ohjattu kuin vahdittu millään tavalla. Saatiin sukeltaa ihan miten haluttiin. Mitään sukelluspöytäkirjoja ei pidetty. Ainoastaan heitä kiinnosti, että jos joku teki yli 60 min sukelluksen, koska siitä menisi lisämaksu 20 EUR.
Hylyllä oli kiinteä poiju ja tukeva nousuköysi johon vene laitettiin kiinni. Hylky ilmestyi näkyviin kunnolla noin 20 metrissä, missä myös meni selvä harppauskerros eli vesi kylmeni tuntuvasti 10 asteen verran. Termokliinin kohdalla vesi väreili, joten se varmaan blokkasi hylyn näkymisen pinnalle asti. Hylky näkyi alla melkein kokonaisena hahmona 20 metristä. Köysi vei suoraan keulapään ehjään osaan ja siitä ehjälle keulakappaleelle näki helposti noin 10 metriä pitkän romukentän yli. Pohjalta näytti nousevan kaasumainen pilvi, joten aivan pohjalle ei kannattanut mennä. Kansirakenteen päällä oli kohtuullinen reilu 10 metrin vaakanäkyvyys. Hylystä oli tosiaan jäljellä 80 vuoden jälkeen pelkkä metalliranka joka oli simpukoiden, merisienien ja korallien peitossa. Paljasta rautaa ei paljoa näkynyt. Hylyllä oli paljon kalaparvia. Ensin käytiin nopeasti katsomassa keulakappale ja keula edestä.
Reipasta vauhtia uitiin hylyn peräosalle ja nähtiin avonaiset tyhjät lastiruumat, höyrykone avonaisen konehuoneen pohjalla. Sukelsin perällä katsomaan ehjää peräsintä ja potkuri jotka oli aivan simpukoiden ja muun peitossa. Aivan pohjalla 38 metrissä heikko näkyvyys ja kuvien saaminen vaikeaa. Sitten takaisin kohti keulaa ja päästiin nousuköydelle 30 min kohdalla. Lähdettiin siitä nousemaan köyttä pitkin ja dekokaasuille vaihdot kaikille 21 metrissä. 6 metrissä suoritettiin dekoja 12 min. Sukellusaikaa tuli 54 min ja jäljelle jäi 99 bar tupliin, dekopulloon 180 bar. Dekoissa paistoi aurinko ja tukialuksen pohja näkyi selvästi. Aluksesta roikkui varatankki 6 metrissä ja siitä olisi saanut 50% happea jos hätä tulisi. Meidän porukalla mitään hätää ei koskaan tullut.
Kun kaikki olivat tulleet ylös, ajettiin seuraavalle kohteelle joka oli aivan lähellä. Ennen seuraavaa sukellusta täyteltiin meidän selkäkaasujamme vippiletkulla niistä 15 litran kannuista. Itse sain kahdesta pullosta vippamalla 151 bar.
Sitten ennen seuraavaa kohdetta syötiin lounasta jonka olimme tilanneet koko porukalle hintaan 15 EUR per nuppi. Tämä oli haalea pehmennyttä ranskalaisia ja wieninleike, joita molempia oli hankala syödä veneessä muovisilla aterimilla. Veneessä sai ostaa vesipulloja, mutta suositus oli että itse tuo omat vedet ja juomat. Lounas oli sen verran kehno esitys, että me ei tilattu seuraaville päiville enää firman lounasta vaan tehtiin itse eväät.
Kuvat: https://leiman.kuvat.fi/kuvat/Sukellus-SCUBA/2023/2023+Istria/2023-09-10+D933+Hans+Schmitt/